Tiukanlinna
Itä-Suomen Yliopiston, Kuopion kampuksen alueella Savilahdessa sijaitseva funkkistyylinen Tiukanlinna sekä kymmenkunta muuta valkoiseksi rapattua tasakattoista rakennusta muistuttavat alueen historiasta Valtion ammuslataamona.
Ammuslataamon alueen muodostaminen alkoi vuonna 1935, kun sen toiminta päätettiin siirtää Laukaan Vihtavuorelta Kuopioon. Lataamoalueen rakentaminen vuonna 1937 oli osa Suomen sotatarviketeollisuuden luomista ja puolustuslaitoksen maanlaajuista rakennushanketta.
Savilahden alue edustaa Puolustusvoimille tyypillistä valkoista sotilasarkkitehtuuria. Rakennusten tyylilajina oli funktionalismi, joka edusti modernia, demokraattista yhteiskuntaa.
Ammuslataamon rakennuksia oli alun alkaen useita kymmeniä. Kiistatta yksi vaikuttavammista on ammuslataamon johtajan, eversti Tiukan, asuinrakennus Tiukanlinna. Rakennuksen suunnittelusta vastasi arkkitehti Elsi Borg.
Tiukanlinna rakennettiin vuonna 1937. Se koostuu kahdesta kuutiomaisesta kappaleesta, joista toinen on yksikerroksinen, toinen kaksikerroksinen. Ensimmäisen kerroksen eteläpäätyyn sijoittuvat olohuone ja isännän työhuone, pohjoispuolelle keittiö omalla sisäänkäynnillä, ruokailutila sekä alkuperäisen huonejärjestyksen mukaan palvelijanhuone. Olohuoneesta on suora yhteys etelään avautuvaan suureen ja kauniiseen puutarhaan. Yläkerrassa sijaitsivat makuuhuoneet sekä kylpyhuone. Yläkerran hallista on pääsy kattoterassille. Kellarikerroksessa sijaitsivat alun perin mm. autohalli, ruokakellari ja sauna.
Eversti Tiukka asui perheineen Tiukanlinnassa vuoteen 1961 saakka. Vuosina 1979- 80 rakennukseen tehtiin peruskorjaus ja se muutettiin yliopiston henkilökunnan ja opiskelijoiden lasten päiväkodiksi. Vuonna 1994 Tiukanlinna muutettiin kokous- ja toimistokäyttöön. Vuoteen 2010 saakka tilassa on toiminut useitakin eri juhlapalveluyrittäjiä.
Tällä hetkellä Tiukanlinna toimii jälleen – alkuperäisen käyttötarkoituksensa mukaisesti – edustustilana. Tiukanlinnan toiminnasta vastaa VS Ravintolat Oy. Suojelukohteen statusta nauttivaa talon arvokasta historiaa on ehostettu keväällä 2011 vastaamaan sen arvoa ja tyyliä.
Tervetuloa tutustumaan taloon ja sen historiaan!